Mikä on tsumami?
Japanissa alkoholia ei nautita sellaisenaan – sen seurana tarjotaan aina jotakin syötävää. Tsumami tarkoittaa pientä naposteltavaa, joka voi olla lähes mikä tahansa ruoka pienenä annoksena tarjottuna.
Tsumamit voivat olla kylmänä tai lämpimänä tarjottavia paloja, rasvaisia tai kevyitä, japanilaistyylisiä (wa-fuu tsumami) tai länsimaisia (yo-fuu tsumami). Sushi-ravintoloissa tsumamina voi olla vaikkapa kalan rapeaksi grillattua nahkaa, baarissa taas esimerkiksi pari pientä palaa juustoa.
Mitään kiveen hakattuja sääntöjä ei ole, mitä minkäkin juoman kanssa tulisi tarjota, mutta yleisesti voidaan sanoa että hienot ja miedot maut tulevat esiin parhaiten saken kanssa, kun taas oluen kanssa voi hyvin tarjota kaupan snacksejakin.
Saken ja shōchūn kanssa tarjottavien rasvaisten tsumamien sanotaan suojaavan maksaa ja toimivan tasapainottavana elementtinä. Toisaalta varoitetaan, ettei niitä pidä liikaakaan ottaa, tai saa myöhemmin vaivakseen sokeritaudin. Kaikkea siis kohtuudella!
Ravintoloissa ja baareissa ensimmäisen juoman seurana pöytään tuodaan pieni maistiainen, tsukidashi tai o-toushi. Niitä nauttiessa on aikaa tutustua ruokalistaan, jotka etenkin pubi-tyyppisissä izakaya-ravintoloissa voivat olla hyvinkin pitkät.
Tyypillisiä tsumameja ovat esimerkiksi:
- kinpira
- paistetut pienet pekonikuutiot
- voissa paistettu pinaatti pekonikuutioiden kera
- hourensou no o-hitashi (keitettyä, kylmänä tarjottavaa pinaattia liemen kera)
- hiyayakko (kylmää tofua katsuobushi-hiutaleiden ja soijakastikkeen kera)
- tsukemono-pikkelsit
Etenkin saken (nihonshu) kanssa tarjottavia tsumameja:
- shimesaba – etikoitua makrillia
- shirasu – pieniä valkoisia pikkusardiineja
- ankimo eli ankou no kimo – merikrotin maksaa
- shirako – kalan, esimerkiksi turskan tai merikrotin, maitia
- surume – kuivattua kalmaria
- edamame – suolavedessä keitettyjä vihreitä soijapapupa (etenkin kesäisin)
- perunalastut
- maapähkinät
- kaki no tane – maapähkinöitä ja tulisia senbei-riisisnacksejä
Etenkin shōchūn kanssa tarjottavia tsumameja:
- ika no shiokara – suolattuja kalmarinsisälmyksiä
- chanja – korealaisia tulisia kalansisälmyksiä
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka – vain mielikuvitus on rajana. Tsumamit sopisivat mainiosti myös suomalaiseen baari- ja juomakulttuuriin. Suomalaisia tsumameja voisivat olla vaikka kuivattu poronliha hienoina viipaleina, pienet leipäjuustokuutiot, graavilohirullat tai edamamen sijaan höyrytetyt, suolalla maustetut herneenpalot.
Muutama pieni suupala oluen tai viinin kanssa saa juomankin maistumaan paremmalta, vodkasta puhumattakaan!
0 Pikaviesti – tykkäsitkö?





Luin ensin vahingossa väärin, että tsunami, ja ihmettelin että mikäs juttu tää nyt on
Mutta täältä löytyikin Japanin tapaksia. Noita soijapähkinöitä oon joskus naksutellutkin olutta juodessa. Ja kinpiroja pitäisi kokeilla kanssa, hyviä maa-artisokkareseptejä ei oo mulla yhtään liikaa.
Ankerias V., tsumami ja tsunami kieltämättä näyttävät latinalaisittain kirjoitettuna samalta
Ehkä pitäisi lisätä se kunnioittava “o” eteen, o-tsumami, niin ero olisi selkeämpi.
Edamameja saa muuten aasialaiskaupoista pakastettuna, ei ollenkaan hullumpia. Maa-artisokkaa, jos sitä ei omalla pihalla kasva, voi sen sijaan olla vaikea löytää… Harmi, sillä se on todella hieno juures.