Kanavartaisiin kannattaa käyttää helposti kuivavien rintapalojen sijaan mehukkaita koipilihoja, jotka irrotetaan luista ja pujotetaan vartaisiin. Nahka tuo puoletaan rapeutta, ja herkuttelijat rakastavat pyrstöpalaa (bonjiri). Jos kanan mukana tulee tai lihakauppiaalta löytyy, myös sisälmykset eli sydän, maksa ja kivipiira (sunagimo) käytetään myös. Ne on hyvä puhdistaa ensin verestä tilkassa sakea tai valkoviiniä. Siivet voidaan niin ikään pujotella vartaaseen, niin että ne avautuvat hyvin ja on siten myös helppo syödä.

Monelle yakitorista tulee mieleen makeahkossa tare-liemessä marinoidut kanavartaat. Toinen tapa on maustaa ne pelkällä suolalla (shio). Jos kana on hyvälaatuinen, ei se mausteekseen muuta tarvitsekaan, kuin ripauksen hyvää merisuolaa! Meillä ollaan tykästytty tähän versioon, ja vain toisinaan maksa saatetaan marinoida korealaisessa grillikastikkeessa.

Vartaina voi käyttää joko puisia tai bambusta tehtyjä vartaita tai vaihtoehtoisesti metallisia. Jälkimmäisten hyvä puoli on se, että niitä voi käyttää yhä uudestaan ja uudestaan. Yakitori tulee sanoista yaki, paistaa/grillata ja tori, kana. Yleisnimi vartaille on kushiyaki.

YAKITORI UUNISSA
kahdelle

2 isoa kanankoipea
2 siipeä
sydän
maksa
kivipiira
(purjon valkoinen varsi)
sakea tai valkoviiniä
hyvää hienoa merisuolaa

Nosta sydän, siistitty kivipiira ja maksa pieneen kulhoon ja kaada päälle sakea tai valkoviiniä. Huljuttele ja pyyhi veripaakut pois. Jos et pidä kivipiiran rustoista, leikkaa ne pois ja jätä pelkkä lihas jäljelle.

Irrota lihat kanankoivista pienen, terävät veitsen avulla. Seuraa lihasten muotoa, siten ne irtoavat parhaiten sopiviksi suupaloiksi. Ota nahka talteen.

Pujottele lihapalat ja sisälmykset vartaisiin. Nahka pujotellaan vartaaseen pitkittäin, jotta paistuu rapeaksi. Pujottele myös siivet vartaisiin niin, että ne avautuvat kauniisti ja ovat siten myös helppo syödä. Jos haluat mukaan jotakin vihreää, pujota vartaisiin suupaloiksi leikattua purjoa.

Ripottele vartaille hyvää, hienoa merisuolaa, ja grillaa 250 asteessa (tai mahdollisimman kuumassa) uunissa noin 15-20 minuuttia. Tarjoa heti.

© hiramenome.com

Ojiyaan voi hyvin käyttää edelliseltä aterialta ylijääneen riisin – muistathan kuitenkin, ettei keitettyä tai höyrytettyä riisiä pidä koskaan laittaa jääkaappiin, siellä se kuivuu koppuraiseksi eikä sen pelastamiseksi ole enää mitään tehtävissä. Säilytä riisi mieluummin viileässä paikassa, vaikkapa eteisessä. Paras liemi saadaan kanasta, mutta jos itsetehtyä kanalientä ei ole, voi toki tehdä myönnytyksiäkin ja käyttää liemikuutioita. Lisämakua ja ravinteita saadaan yrteistä, kuten persiljasta ja vihersipulista. Niiden sijaan voit käyttää myös mitsubaa, shisoa tai ruohosipulia. Tai vaikkapa shungikua, mizunaa tai pinaattia!

Riisiä ei keitetä kauaa, mutta se turpoaa joka tapauksessa jonkin verran. Näin se on myös helposti sulavaa ja siksi ystävällinen vatsalle. Lientä lisätään sen verran, että riisi peittyy juuri ja juuri. Toiset kuvailevat ojiyaa keitoksi, toiset puuroksi tai risotoksi. Alla oleva ohje ei ole tarkka, koska mitat riippuvat riisin ja liemen määrästä sekä tietenkin omista mieltymyksistä. Kokeilemalla löydät omaan keittiöösi sopivat määrät. Vinkkinä kerrottakoon, että jos keitän riisin vartavasten ojiyaa varten, laitan sitä yhden riisimitallisen (1 gou = 1,8 dl) verran. Tällä kertaa riisiä oli vähemmän, mutta liemiluista oli jäänyt runsaasti lihaa, joka teki keitosta sopivan ruokaisan. Ojiya lausutaan “odžija”.

OJIYA

kypsennettyä riisiä
kanalientä
(kanaliemeen käytetyistä koivista ja rangoista talteen otettua lihaa)
vihersipulin varsia
lehtipersiljaa, mitsubaa tai shisoa
1 kananmuna ruokailijaa kohden

Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi. Hienonna sipulinvarret ja persilja. Jos lientä on paljon, siirrä osa toiseen kattilaan ja lisää tarvittaessa. Lisää riisi ja kananliha sekä sipulinvarsisilppu. Kuumenna kiehuvaksi. Keitä muutama minuutti ja jaa lautasille. Ripottele päälle persiljasilppua.

Vatkaa kananmuna pehmeäksi ja valuta laajassa kaaressa keiton päälle. Kananmuna hyytyy sopivasti ja antaa pehmeän kermamaisen maun keitolle. Jos et syystä tai toisesta välitä kananmunasta näin, voit lisätä sen myös kiehuvaan keittoon, jolloin se kypsyy aavistuksen rakeiseksi.

Tarjoa heti.

Vinkki: Voit lisätä keiton keskelle myös yhden umeboshin eli pikkelöidyn japaninaprikoosin – se vahvistaa kehoa ja tekee niin ikään hyvää vatsalle. Ja on kaiken lisäksi ihanan kirpeää! Myös umeboshien mukana olevat ja väriään antaneet punaisen shison lehdet voi käyttää.

©hiramenome.com

Kotona valmistettu kanaliemi on erinomainen pohja erilaisille keitoille ja kastikkeille.

Kananperkeet kannattaa hyödyntää liemiaineeksi. Kypsentämättömien luiden ja rangan lisäksi liemeen sopivat mainiosti myös paistetut ja jo kalututkin luut. Japanilaiseen tapaan kanaliemi saa makua myös inkivääristä sekä purjon kovista, vihreistä lehdistä, joille muuten on vaikea löytää käyttöä. Täyteläinen kanaliemi sopii mainiosti raamen-keiton sekä vatsaa hellivän ojiya-riisikeiton pohjaksi, mutta yhtä lailla länsimaisten keittojen ja kastikkeiden ainekseksi.

KANALIEMI JAPANILAISITTAIN

kananranka ja luita nahkoineen tai ilman
1–2 purjon vihreät lehdet
pala tuoretta inkivääriä
2,5 l vettä
(suolaa)

1. Nosta kananranka ja luut isoon kattilaan. Pese purjon vihreät lehdet huolella. Pese ja viipaloi inkivääri, kuoria sitä ei välttämättä tarvitse. Lisää kattilaan luiden joukkoon.
2. Kaada päälle 2,5 litraa kylmää vettä. Kuumenna kiehuvaksi. Kuori pintaan nouseva kuoha mahdollisimman tarkkaan.
3. Painele ruho rikki kauhalla, jolloin se jää kokonaan veden alle ja antaa enemmän makua.
4. Anna liemen kiehua miedolla lämmöllä kannen alla parin tunnin ajan, tai kunnes se on väriltään maitomaisen vaaleankeltaista. Mitä kauemmin lientä keittää, sitä täyteläisempää siitä tulee. Toisaalta lientä myös jää vähemmän käytettäväksi haihtumisen vuoksi.
5. Kaada liemi siivilän läpi ja siirrä ranka ja luut jäähtymään.
6. Kun ne ovat jäähtyneet, irrota mahdolliset lihapalat myöhempää käyttöä varten.
7. Siirrä jäähtynyt liemi jääkaappiin ja käytä muutaman päivän sisällä. Kanaliemen voi myös pakastaa.

Vinkki: Suolan voi lisätä lientä keitettäessä tai vasta valmiiseen liemeen. Toisinaan on parempi lisätä suola vasta lientä hyödynnettäessä.

© hiramenome.com

Meillä on tapana tehdä kerralla isompi satsi gyōza-nyyttejä, jolloin yleensä muutama nyytti jää yli. Pois niitä ei kannata heittää, eikä väkipakollakaan syödä. Sen sijaan ne voi siirtää jääkaappiin ja lisätä seuraavana päivänä vaikkapa raamen-nuudelikeittoon. Herkullista!

Ylimääräisiä gyōzia ei tarvitse paistaa. Ne nostetaan laakeaan pakasterasiaan aavistuksen verran lomittain ja nostetaan jääkaappiin. Kun gyōzan “nahka” eli taikinakuori on sopivan kimmoisa ja perunajauhojen kanssa kaulittu, ne eivät tartu toisiinsa kiinni. Ohjeet gyōzien tekoon löydät täältä.

Raamen-keittoon ei tarvita välttämättä sen kummempia lisukkeita: tärkeää vain on, että liemi itsessään on hyvää. Kanan- tai possunluista saa parhaimman liemen (laitan toiste ohjeen kanaliemeen; sen voi hyvin tehdä vaikka jo grillatun kanan luista!). Hätätapauksessa keiton voi valmistaa pikanuudelipussin liemiaineksista.

Tässä ohjeessa gyōzat on keitetty kypsiksi liemessä, mutta yhtä hyvin ne voi paistaa ja höyryttää pannulla ja lisätä sellaisina raamenin päälle.

GYŌZA-RAAMEN
kahdelle

n. 1,1 l hyvää kana- tai possulientä
1 tl dashijauhetta
isohko pala purjoa
6 gyozaa
n. 200 g nuudeleita

Pese ja hienonna purjo. Kiehauta kanaliemi ja lisää dashijauhetta. Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa. Lisää purjosilppu ja sen jälkeen gyozat. Keitä muutama minuutti, tai kunnes gyozat ovat kypsiä.

Keitä nuudelit runsaassa vedessä kypsiksi ja valuta ne hyvin. Huom! Älä ylikeitä nuudeleita vaan jätä mieluummin hiukan koviksi, ne kypsyvät vielä lisää kuumassa keitossa. Jaa nuudelit kahteen syvään keittokulhoon.

Nostele gyozat kulhoihin nuudelien päälle ja jaa keitto kulhoihin. Tarjoa heti.

Entä miten se raamen sitten syödään? Toiseen käteen puikot, joilla etsitään nuudelit ja nyytit, ja lientä hörpätään lusikalla tai suoraan kulhon reunasta. Täältä löytyy aiempi postaus aiheesta.

©hiramenome.com

Suositun nettitavaratalon ehdotuksia valkoisenpäivänlahjoiksi.

Mies! Saitko ystävänpäivänä suklaata (japanilaiselta) tyttöystävältäsi, vaimoltasi, tyttäreltäsi tai työkaverailtasi? Tänään on takaisinmaksun aika. Äläkä kitsastele: lahjan arvon on oltava mielellään kolminkertainen. Mutta mitäpä et tekisi rakkaittesi vuoksi?

Japanilainen ystävänpäivä jakautuu kahteen osaan. Ensimmäistä vietetään kansainväliseen tapaan 14. helmikuuta, mutta lahjoista ja suklaista vastaa tuolloin nainen. Ja odottaa vastalahjaa, jonka hän tulee saamaan kuukauden kuluttua eli maaliskuun 14. päivänä vietettävänä Howaito dee‘nä, valkoisena päivänä. Kuten arvata saattaa, paljastuu katakanoilla kirjoitetun päivännimen takana englanninkielinen White day.

Valentinuksen päivänä honmeichokoja eli todellisen rakkauden suklaita saanut mies tai poika on nyt tärkeän tehtävän edessä. Vastaatko tytön tunteisiin? Anna hänelle jotakin erittäin arvokasta, kuten käsintehtyjä suklaita tai vaikkapa timanttikoru. Etkö vastaa? Lahjatta ei tyttöparkaa kannata jättää siitä huolimatta, mutta lahjasi voi olla vaatimattomampi. Olethan silti huomaavainen, sillä käsissäsi on (nuoren) naisen sydän.

Girichokoja eli tavan mukaan annettuja suklaita saanut mies antaa naisille vastaavaan tapaan perussuklaita.

Päivän teeman mukaan lahjana annettavat suklaat, karamellit, alusasut ja ruusut ovat yleensä valkoisia, mutta ei välttämättä, kuten yllä olevasta nettitavaratalon mainoksesta näkyy. Howaito dee’tä on vietetty Japanissa Kansallisen konditoriateollisuusyhdistyksen ideoimana vuodesta 1978 alkaen, ja Japanin lisäksi sitä vietetään Etelä-Koreassa, Kiinassa ja Taiwanissa.

© hiramenome.com

Mistäkö tietää, että mandariinin on kuorinut japanilainen? Oranssi hedelmä lepää kuortensa päällä kuin kukasta avautuneena.

Niinkin pienet asiat, kuin mandariinin kuoriminen, voidaan tehdä monella eri tavalla. Meillä Suomessa lapsia opetetaan kuorimaan mandariini mahdollisimman yhtenäisenä nauhana – tai ainakin minun aikanani on näin opetettu – jonka voi sitten vaikka pujottaa pikkutytön käteen koruksi. Kuoriminen on vaikeaa, ja etenkin pienissä kätösissä kuorinauha katkeaa helposti. Mutta mikä ilo, kun se vihdoin onnistuu! Vaatiihan se tarkkuutta, ja vähän kärsivällisyyttäkin.

Japanissa sitä vastoin mandariini eli mikan kuoritaan kukkaseksi. Vaatii sekin harjoittelua, jotta kukan terälehdistä tulee kauniit ja että ne avautuvat sievästi.

Tällöin kuoriminen aloitetaan hedelmän alanavasta, ei siis siitä mustasta tyngästä, josta hedelmä on ollut kiinnittynyt oksaan – se jää kukkasen pohjaan piiloon. Hedelmän kuori avataan pitkulaisina paloina, jotka jätetään kiinni pohjasta. Lopulta hedelmä irrotetaan myös pohjasta ja mielellään siistitään valkoisista rihmastoista. Ja kas! Kuorikukkasen keskellä lepää hedelmä.

Miten sinä kuorit mandariinisi?

Kaksi vuotta sitten maailma pysähtyi televisioruutujen eteen. Japanin koillisrannikolla Tōhokun alueella oli koettu 9 magnitudin maanjäristys, jonka synnyttämä tsunami nosti jopa 40 metrin korkuiset aallot nielaisten sisäänsä satamat ja asutukset.

Kartalla näkyy maanjäristyksen keskipiste ja ydinvoimalan sijainti. Magnitudi on sittemmin korjattu ylöspäin.

Sendain maanjäristys tapahtui maaliskuun 11. päivänä 2011 kello 14.46. Sen keskus oli merellä, 24 km syvyydessä, noin 100 km Miyagista.

Noin 15 880 ihmistä kuoli, yli 6 140 haavoittui ja yli 2 660 ihmistä katosi. Ihmiset jäivät kodittomiksi ja menettivät elantonsa. Aineelliset menetykset olivat valtavat: yli 129 000 rakennusta tuhoutui täysin, ja 254 200 rakennusta kärsi suurista vahingoista.

Tuho paheni entisestään, kun tsunami iski Fukushiman rannalle rakennettuun Dai-ichi-ydinvoimalaan katastrofaalisin seurauksin. Reaktorit räjähtivät ja radioaktiivista laskeuma pääsi ilmakehään. Myöhemmin radioaktiivista ainetta laskettiin myös mereen.

Ydinvoimalaonnettomuudelle annettin aluksi luokka neljä, joka on seitsenportaisen luokitusjärjestelmän alin. Tuhojen laajuuden selvitessä luokkaa nostettiin ensin kuutoseen ja lopulta seitsemään, johon myös Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus on luokiteltu. Fukushiman ydinvoimalan ympärillä oleva evakuointialue on 20 kilometriä aiemmin suunnitellut 40 kilometrin sijaan.

Miltä maailma näyttää Sendain maanjäristyksen ja Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen?

Siihen vastaa omalta osaltaan Kenichi Watanaben dokumenttielokuva Le Monde après Fukushima. Ranskalais-saksalaisella tv-kanava Artella vastikään esitetty elokuva löytyy YouTubesta kokonaisena; jos ranskankieli ei sellaisenaan suju, voit kokeilla ranskan- tai englanninkielistä tekstitystä (valikko löytyy alapalkista, viides oikealta). Lisätietoa ja elokuvan englannikielisen version, The Afterworld, traileri löytyy tekijän omilta nettisivuilta.

Fukushiman äideistä, lapsista, säteilytilanteesta sekä imusolmukekasvaimista kertoo puolestaan amerikkalaisen Ian Thomas Ashin tuore dokumenttielokuva A2, josta alla traileri.

Tokio 10.3.1945

Hiroshiman ja Nagasakin atomipommitukset ovat jääneet historiaan yhtenä hirvittävimmistä toisen maailmasodan aikaisista iskuista. Mutta eivät ne toki olleet ainoat japanilaiskaupungit, jotka tuhottiin. Päinvastoin: Yhdysvallat  oli tuohon mennessä jo tuhonnut suurimman osan japanilaiskaupungeista Kagoshimasta Aomoriin valtavilla määrillä nk. perinteisiä pommeja ja tulipommeja. Hiroshimaa ja Nagasakia säästeltiin uuden pommin kokeilemiseen.

Yksi näistä unohtuneista pommituksista on Operation Meetinghouse eli Tokion tulipommitus 9.–10.3. välisenä yönä 1945. Tuolloin 334 amerikkalaisten B29-konetta pudotti yli 2000 tonnia pommeja Japanin pääkaupunkiin. Jopa 100 000 ihmistä – naisia, lapsia ja vanhuksia – kuoli, ja Tokion keskusta tuhoutui täysin. New York Timesin kirjeenvaihtaja totesi, että pommituksen jälkeen oli Tokion sydän poissa.

Amerikkalainen Lessons learned kertoo Tokion palopommitusta, ja muistuttaa, että vaikka atomipommit olivatkin hirvittäviä, ei nk. tavanomaisten aseiden tuhoa pidä vähätellä.

Yhdysvallat kuvasi Tokion pommituksen aiina suunnittelusta toteuttamiseen saakka värifilmille ja teki siitä propagandaelokuvan, The Last Bomb (1945). Nykyvalossa se näyttää kovin toiselta kuin mikä sen alkuperäinen tarkoitus on ollut, mutta materiaalina se on hyvä katsoa. Osassa 3 nähdään maantasalle palanut Tokio. Kuvat muistuttavat hätkähdyttävällä tavalla atomipommien jälkeistä maisemaa.

Niin, oletko koskaan ihmetellyt, miksi Tokio näyttää siltä, miltä se nykyään näyttää? Vuoden 1945 tulipommitus on siihen yksi suuri syy. Tokioa oli toki pommitettu monta kertaa ennen Operaatio Meetinghousea ja sitä pommitettiin sen jälkeenkin, aina Japanin antautumiseen saakka, mutta yksittäisistä pommituksista tämä oli hirvittävin ja historian tuhoisin: se tappoi kerralla enemmän ihmisiä kuin Hiroshiman, Nagasakin, Dresdenin pommitukset.

Historiallinen pommitus, jonka niin maailma kuin Japani itsekin on antanut kaikesta huolimatta painua unohduksen hiljaisuuteen.

Lisätietoa ja runsaasti kuvia tuhotusta Tokiosta sekä muista tuhotuista japanilaiskaupungeista löytyy amerikkalaisten ylläpitämältä World War II Database -sivustolta sekä Wikipediasta.

Kamelia eli tsubaki (Camellia japonica) kukkii talvisaikaan näyttävin kukin. Kotoisin se on Itä-Aasiasta Kiinan, Korean ja Japanin alueelta, ja kuuluu teepensaitten sukuun. Sen kiinankielinen nimi, chāhua (茶花), tarkoittaakin kukkivaa teepensasta. Latinalaisen Camellia-nimen sille antoi puolestaan Carl Linnaeus Filippiineillä apteekkarina työskennelleen jesuiitan, George Joseph Kamelin mukaan.

Japanin kielessä tsubaki (椿) tarkoittaa keväistä puuta. Se esiintyy usein haiku-runoudessa ja vuodenaikasanana (kigo) viittaa kevääseen. Kaunis kamelia on ollut suosittu niin kukka-asetelmissa kuin taiteessakin, mutta siihen liittyy myös tabuja. Koska kamelia tiputtaa kukkansa usein kokonaisena, on sen katsottu symboloivan irti leikattua päätä – kamelioita ei siis viedä koskaan sairaalaan toipilaalle. Myöskään ravihevoselle ei pidä antaa nimeä, jossa on sana tsubaki, sillä se tuo huonoa onnea: jockey voi pudota hevosen selästä kuin kamelian kukka pensaan oksalta.

Kamelia on löytänyt tiensä myös kirjallisuuteen ja elokuviin. Moni muistaa Alexandre Dumas’n romaanin Kamelianainen, jonka pohjalta Verdi sävelsi oopperansa La Traviata. Akira Kurosawa puolestaan on nostanut kamelian tärkeäksi symboliksi samuraikomediassaan Samuraimiekka eli Tsubaki Sanjurō (1961). Tarinan sankari, isännätön samurai eli rounin (Toshiro Mifune) nappaa nimekseen Tsubaki Sanjurō puutarhassa kukkivien kamelioiden mukaan, ja myöhemmin puroa pitkin vaeltavat kameliat toimivat sanansaattajana. Vaikka elokuva on mustavalkoinen, on kamelioiden kauneus niin voimakas, että ne jäävät mieleen upean punaisina!

Lakastuessaan nämä yksinkertaiset punaiset kameliat pudottavat kukkansa kokonaisina. Akira Kurosawan elokuvassa Tsubaki Sanjurô kukat uivat puroa pitkin naapurin puolelta ja tuovat mukanaan viestin.

Kamelioita on noin 3000 eri lajia yksinkertaisista kerrottuihin ja punaisista ja valkoisista raidallisiin. Kamelia osallistuu lajikehitykseen myös itse: maahan pudonneista siemenistä voi kasvaa aivan erilainen kamelia kuin kantaäidistään. Jos haluaa identtisen kamelian, on se kasvatettava jakamalla. Siemenistä voidaan puristaa myös öljyä, tsubaki-abura, jota mm. sumopainijat käyttävät näyttävän kampauksensa tekemiseen.

Suomessa kamelia tuli suosituksi säätyläiskotien huonekasvina 1800-luvun puolivälissä. Entisajan viileät salit sekä talvipuutarhat sopivat erinomaisesti kamelialle, joka viihtyy talvisaikaan valoisassa ja viileässä, noin 10–12 asteen lämpöisessä tilassa. Kesällä kasvin voi siirtää ulos.

Suomessa kamelioita voi käydä ihastelemassa ainakin Helsingin Talvipuutarhassa, missä yli satavuotiaat kameliapuut kukkivat joulukuulta helmikuun puoliväliin, ja Turussa Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa.

© hiramenome.com

Japani on pitkä maa, päästä päähän yhteensä 3500 kilometriä, ja koostuu neljästä suuresta saaresta ja liudasta pienempiä saaria.

Pääsaaret ovat Hokkaidō, Honshū, Shikoku ja Kyūshū. Koska Honshū on saarista suurin sekä pinta-alaltaan että väestöltään, jaetaan se perinteisesti viiteen alueeseen. Samoin eteläiset Okinawan saaret lasketaan omaksi alueekseen. Millaisia nämä yhdeksän aluetta sitten ovat? Entä missä ne varsinaisesti sijaitsevat?

HOKKAIDŌ　(北海道・ほっかいどう)

Hokkaidō on Japanin pohjoisin saari, ja Sapporo on sen pääkaupunki. Ennen vuotta 1869 tunnettiin pohjoista meritietä tarkoittava Hokkaidō  nimellä Ezo tai Ezochi.

Ilmastoltaan Hokkaidō muistuttaa Pohjoismaita: kesät ovat leudot, talvet lumiset. Verrattuna muihin Japanin alueisiin Hokkaidō on suhteellisen väljästi asutettua, ja paikasta toiseen liikkumminen ilman omaa autoa on hankalaa. Junilla ja busseilla kuitenkin pääsee suurimpiin keskuksiin. Tunnetuimpia kohteita ovat Sapporon lisäksi Hakodate aamutoreineen, soinen Kushiro ja pohjoiskärjen Wakkanai sekä hiihtokeskukset Niseko ja Tomamu.

Hokkaidolla kannattaa tutustua sen upeaan luontoon: vuoristoihin, järviin, suomaisemiin ja tulivuorien jigokudaneihin eli helvetin esiportteihin. Hokkaidon metsissä asustaa karhuja, ja soilla tanssivat valkoiset kurjet. Mielenkiintoinen kohde on myös Akan-järvi pyöreine, vihreine marimo-merileväpalloineen. Hokkaidolla herkutellaan hyvällä kalalla, ravuilla ja muilla merenelävillä. Tšingis-kaani　eli jingisukan (ジンギスカン) on suosittu paikallinen lampaanliharuoka, ja paikallisiin erikoisuuksiin kuuluu myös miso-raamen. Alue tunnetaan myös maidontuottajana, ja hokkaidolainen voi ja suklaa ovat maankuuluja.

On myös hyvä muistaa, että Japanin alkuperäiskansa, ainut,  asuvat nykyään Hokkaidolla. Heidän kulttuuriinsa pääsee tutustumaan esimerkiksi Poroto Kotan -ainumuseossa, joka sijaitsee Shiraoissa noin 56 kilometriä Sapporosta etelään, tai Akan-järven lähellä sijaitsevassa Ainu Kotan -ulkoilmamuseossa.

Lue lisää: Visit Hokkaido

HONSHŪ（本州・ほんしゅう)

Honshū on Japanin pääsaari, kooltaan 227 898 km², ja sen alueella asuu suurin osa Japanin väestöstä, noin 103 420 000 ihmistä.

Tärkein kaupunki on Tokio, ja myös monet muut merkittävät ydinkeskukset sijaitsevat Honshūlla, kuten Kioto, Ōsaka, Nagoya, Kōbe ja Hiroshima. Myös historialliset pääkaupungit Kamakura ja Nara sijaitsevat Hōnshulla.

Koska alue on niin laaja, jaetaan se yleensä viiteen osaan:

Tōhoku（東北・とうほく・touhoku) sijaitsee Honshūn pohjoisosassa. Tärkein kaupunki on Sendai. Alue jaetaan edelleen kuuteen prefektuuriin, joita ovat Akita, Aomori, Fukushima, Miaygi ja Yamagata. Tōhokun jakaa itä- ja länsiosiin Oūn vuorijono: länsipuolella Japaninmeren puolella talvet ovat lumisempia kuin Tyyneen valtamereen rajautuva itäpuoli.

Viime aikoina Tōhoku on noussut otsikoihin vuoden 2011 maanjäristyksen ja sitä seuranneen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden vuoksi.

Tōhoku on ollut perinteisesti vähemmän tiiviisti asutettua kuin muut Honshūn alueet. Se on perinteistä maatalousaluetta, jolta on saatu hyvää riisiä ja sakea, ja rannikolla on kasvatettu ostereita. Aomorissa järjestetään vuosittain yksi Japanin suurimmista ja näyttävimmistä festivaaleista, Nebuta matsuri. Muita näkemisen arvoisia paikkoja ovat Japanin kolmen kauneimman maisemaan joukkoon laskettava Matsushima sekä kuvankaunis kivikkoinen Sanriku-rannikko, joka kuitenkin kärsi valtavista tuhoita vuoden 2011 maanjäristyksessä ja tsunamissa.

Lue lisää: Travel to Tohoku

Matsushima kuuluu Japanin kolmen kauneimman näkymän joukkoon (kuva: Wikipedia)

Kantō（関東・かんとう・Kantou) sijaitsee Honshūn keskiosan rannikkoalueella, ja sen tärkein keskus on Tokion metropolialue. Muita prefektuureja ovat Chiba, Gunma, Ibaraki, Kanagawa, Tochigi ja Saitama.

Kantō tulee monelle Japanin vierailijalle tutuksi jo Naritan lentokentältä peltomaisemia junan ikkunasta katsellessa. Vehreistä maisemistaan huolimatta on Kantō kuitenkin Japanin teollistunein ja urbanisointunein alue.

Tokiosta voi tehdä mainioita päiväretkiä Kantōn alueelle. Suosituimpia kohteita ovat Jokohama kiinalaiskortteleineen, Hakone onseneineen, entinen pääkaupunki Kamakura Daibutsu-patsaineen sekä Nikkōn kansallispuisto apinoineen ja ulkoilmamuseoineen.

Lue lisää: Japan Guide: Kanto Region

Kamakuran tärkein nähtävyys on jättiläiskokoinen buddha-patsas, Daibutsu (kuva: Wikipedia)

Chūbu (中部・ちゅうぶ・Chuubu) tarkoittaa keskialuetta ja nimensä mukaan se sijaitsee Kantōn alueen keskivaiheilla. Aluetta halkovat Japanin alpit, joiden länsipuolella talvet ovat lumisempia kuin itäpuolella. Tärkein Chūbun vuorista on Japanin symboli, Fuji-san.

Chūbu jaetaan edelleen yhdeksään prefektuuriin, joita ovat Aichi, Fukui, Gifu, Ishikawa, Nagano, Niigata, Shizuoka, Toyama, Yamanashi ja Mie. Kaupungeista merkittävin on Nagoya.

Lumisia rinteitä kaipaavat suuntaavat esimerkiksi Hakuban tai Shiga kogenin laskettukeskuksiin, kun taas lumiapinoita pääsee näkemään Yamanouchissa lähellä Naganoa. Japanin keisariperheen lomanviettopaikka sijaitsee sekin Chūbun alueella, Karuizawan raikkaassa vuoristoilmastossa. Izun niemimaa on puolestaan tokiolaisten suosima rantalomakohde.

Chūbusta löytyy myös runsaasti vanhoja historiallisia kohteita. Matsumoton musta linna on yksi Japanin komeimmista, kun taas Japaninmeren rannalla sijaitsevasta Kanazawasta löytyy yksi Japanin kauneimmista puutarhoista, Kanazawan linnaan kuulunut Kenrokuen.

Shizuoka tunnetaan Japanin suurimpana teentuottaja-alueena, kun taas Izu on maan suurimpia wasabin tuottajia.

Lue lisää: Go Central Japan!

Matsumoton musta linna tunnetaan myös korppilinnana, karasu-jou. (kuva: wikipedia)

Kansai (関西・かんさい・kansai) tunnetaan Japanissa tavallisemmin nimellä Kinki (近畿・きんき・kinki). Alue sijaitsee heti Chūbun eteläpuolella, ja sen tärkeimmät prefektuurit ovat Mie, Nara, Wakayama, Kyoto, Nara, Osaka, Hyōgo ja Shiga. Toisinaan myös Fukui, Tokushima ja Tottori lasketaan Kansain alueeseen.

Kansain kuuluisimmat kaupungit ovat vanhat pääkaupungit Kioto ja Nara sekä teollisuuskeskus Ōsaka.

Näiden tärkeimpien kohteiden lisäksi Kinkin alueelta löytyy Japanin kaunein linna, valkoisena hohtava Himeji, sekä Japanin kolmen kauneimman näkymän joukkoon laskettava Amanohashidate, merestä nouseva siltamainen hiekkavalli koristeellisine mäntyineen. Kōbe muistetaan vuoden 1995 tuhoisasta maanjäristyksestä sekä ehkä vielä paremmin erinomaisista kōbe-pihvilihastaan. Biwa-järvi Kioton lähellä ja Koya-vuori Osakan vieressä ovat alueen hienoimpia luontokohteita.

Lue lisää: Welcome Kansai!

Amanohashidaten mäntypeitteiset hiekkasärkät ovat yksi Japanin kolmesta kauneimmasta näkymästä (kuva: wikipedia)

Chūgoku (中国・ちゅうごく・chuugoku) sijaitsee Honshūn eteläisimmässä kärjessä. Nimi Chuugoku tarkoittaa keskimaata, mikä johtunee sen historiallisesta sijainnista Kinkin alueella sijainneen pääkaupungin ja tuolloin tärkeän Kyūshūn välissä. Nykyään Chūgokuun lasketaan viisi prefektuuria: Hiroshima, Okayama, Shimane, Tottori ja Yamaguchi.

Chūgokun kuuluisimmat vierailukohteet ovat atomipommin vuonna 1945 tuhoama Hiroshima ja sen lähellä sijaitseva Miyajiman temppelisaari, jonka nimi varsinaisesti on Itsukushima. Kelluvasta temppelistään ja torii-portistaan tunnettu saari on myös Unescon maailmanperintökohde.

Mielenkiintoisia vierailukohteita ovat myös Kurashikin vanha kanaalikaupunginosa sekä Okayaman Kōrakuen-puutarha. Tottorista löytyvät Japanin omat aavikkomaisemat ja Yamaguchista Iwakunin viehättävä, puurakenteinen Kintai-kyo-silta.

Lue lisää: Navigate Chugoku

SHIKOKU (四国・しこく)

Shikoku on jäänyt Japanin saarista tuntemattomimmaksi. Se on kooltaan pääsaarista pienin, 18 292 km², ja siellä asuu myös vähiten asukkaita, noin 4 064 000. Shikokun nimi tarkoittaa neljää maata, mikä viittaa neljään vanhaan maakuntaan: Awa, Iyo, Sanuki ja Tosa. Nykyisiäkin prefektuureja on neljä: Ehime, Kagawa, Kōchi ja Tokushima.

Honshūn ja Kyūshūn kainalossa Seton sisämeren ja Tyynenmeren välissä sijaitseva Shikoku on saanut olla pitkään muista eristyksissä. Nykyään saarelle pääsee lauttojen lisäksi siltoja pitkin.

Parhaiten Shikoku tunnetaan koskemattomasta luonnostaan sekä 88 temppeliä käsittävästä pyhiinvaellusreitistään, jota taivaltavat valkoisiin pukeutuneet ohenro-san-pyhiinvaeltajat. Samoin Shikokusta löytyy paljon vanhaa Japania, kuten linnoja ja perinteisiä käsityöläiskortteleita. Tosan taistelukoirat ovat maankuuluja, ja saarelta löytyy myös yksi Japanin kauneimmista puutarhoista, Ritsurin-koen. Ehkä hiukan yllättäen juuri Shikokulle on rakennettu myös täydellinen kopio Claude Monet’n Givernyn puutarhasta.

Shikokulla kasvatetaan etenkin hedelmiä, riisiä ja vehnää. Kuuluisa se on udon-vehnänuudeleistaan.

KYŪSHŪ (九州・きゅうしゅう)

Kyūshū on Japanin pääsaarista eteläisin ja kolmanneksi suurin. Sen nimi tarkoittaa yhdeksää provinssia, joka viittaa Meiji-restauraatiota edeltäneeseen aluejakoon. Nykyisiä prefektuureja on seitsemän: Fukuoka, Kagoshima, Kumamoto, Miyazaki, Nagasaki, Saga ja Ōita. Tärkeimmät kaupungit ovat Fukuoka eli Hakata, Nagasaki, Kumamoto, Kagoshima ja Miyazaki.

Kyūshū on ollut monella tapaa tärkeä alue Japanin historiassa. Takachiho on myyttinen paikka, josta shintojumalista polveutuvan keisariperheen sanotaan olevan lähtöisin, kun taas Ikin saarella kerrotaan olleen asutusta jo ennen kuin Koreasta saapuneet kiinalaistet pääsivät paikalle.

Tosiasia on joka tapauksessa se, että ensimmäiset länsimaalaiset saapuivat Japaniin juuri Kyūshūn saarelle, mistä sai alkunsa Nagasakin kaupunki. Kun Japani oli suljettuna 200 vuoden ajan, kulki tieto ja länsimaisen lääketieteen uusimmat saavutukset Japaniin Nagasakin kautta. Monelle Nagasaki muistuu kuitenkin mieleen amerikkalaisten toisen maailmansodan lopulla pudottamasta atomipommista. Pommi tuhosi kaupungin lähes kokonaan yhdessä silmänräpäyksessä, eivätkä sen vaikutukset ole vieläkään täysin kadonneet.

Kyūshū on Japanin saarista tuliperäisin, ja maanjäristykset ja taifuunit ovat tavallisia. Tulivuoret tarkoittavat myös onsen- eli kuumien lähteiden keskuksia. Sellaisia ovat esimerkiksi Aso-vuoren läheisyydessä sijaitsevat Beppu, Yufuin ja Kurokawa-onsen. Ibusukissa voi puolestaan nauttia hiekkakylvyistä ja Yakushiman saarella ihailla kymmeniä tuhansia vuosia vanhoja puita.

OKINAWA (沖縄・おきなわ)

Okinawa on Japanin eteläisin prefektuuri, joka koostuu useiden pienten saarten muodostamasta ketjusta noin tuhannen kilometrin pituisella alueella Kyūshūn eteläpuolelta Taiwaniin saakka. Saarista suurin on Okinawa, jonka pääkaupunki on Naha.

Okinawan ilmasto on subtrooppinen ja se tunnetaan erityisesti pitkistä hiekkarannoistaan, smaragdinvihreästä merestään ja koralleistaan. Alueen kieli ja kulttuuri poikkeaa paljon muusta Japanista.

Nykyään Okinawa edustaa eksotiikkaa ja romantiikkaa, ja häiden vietto palmujen alla on suosittua.

Okinawa oli  Kiinan vaikutusvallan alla oleva oma kuningaskuntansa aina 1600-luvulle saakka, jolloin Satsuman feudaalipäällikkö valloitti sen. Seuraava suuri muutos tapahtui toisen maailmansodan lopulla, kun Yhdysvallat miehitti alueen. Vaikka miehitys on virallisesti päättynyt vuonna 1972, on alueella yhä tänäkin päivänä, paikallisten vastustuksesta huolimatta, yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä sotilastukikohdista.